Erikan kotisynnytyskertomus aloittaa blogissani positiivisten synnytyskertomusten sarjan. Yhä useampi suomalainen valitsee tänä päivänä synnyttämisen kotona. Saatat yllättyä, kun kerron, että kotisynnytyksen on todettu tutkimuksissa olevan aivan yhtä turvallista, kuin sairaalasynnytyksenkin silloin, kun kysymyksessä on normaalisti etenevä raskaus.
Suomessa kotona synnyttäminen on vielä lisääntyvästä kotisynnyttäjien määrästä huolimatta melko uusi ilmiö, mutta esimerkiksi Hollannissa kotisynnyttäjien määrä on merkittävä ja kotisynnytykseen saa julkiselta puolelta kätilön. Synnyttäjä saa siis itse valita missä synnyttää ja yhteiskunta tarjoaa tähän mahdollisuuden.
Suomessa kotisynnytystä ei tueta taloudellisesti yhteiskunnan puolesta, mikä luonnollisesti vaikuttaa kotisynnytysten määrään. Kotisynnyttäjä nimittäin joutuu itse maksamaan yksityisen kotikätilön palkkion. Juristina en malta olla mainitsematta tässä yhteydessä, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään katsonut, synnytyspaikan valinnan kuuluvan potilaan itsemääräämisoikeuden ulottuvuuteen. Tämä oikeus ei kuitenkaan voi toteutua täysimääräisesti niin kauan, kuin kotisynnytys ei saa samanlaista yhteiskunnan taloudellista tukea, kuin sairaalasynnytys.
Erika Sepänsaari kävi Hypnosynnytys-verkkokurssini ja valmistautui synnytykseen sen avulla. Kiitos Erika aivan mielettömän hienosti kirjoitetusta ja kauniista tekstistä sekä kuvista, joista välittyy koko synnytyksen tunnelma upeasti. Erika synnytti kotinsa rauhassa esikoisensa.
Kuvat © Erika Sepänsaari
Erikan kotisynnytys
Jo ennen raskautumista olin päättänyt, että synnytän kotona. Mies otti asian alun hämmennyksen jälkeen avoimin mielin vastaan ja oli korvaamaton tuki läpi raskauden ja itse synnytyksessä. Hänen rooli korostui erityisesti siksi, että oltiin päätetty olla puhumatta kotisynnytyssuunnitelmista meidän lähipiirille. Päätettiin näin, koska en ollut valmis ottamaan sitä riskiä, että joutuisin raskauden aikana jatkuvasti perustelemaan päätöstäni tai käymään muiden siihen liittyviä pelkoja läpi.
Välillä tuntui kamalalta valehdella ja salailla, mutta päätös oli oikea. Synnytyksen jälkeen lähes kaikki suhtautuivat asiaan tosi hienosti ja siitä olen kyllä äärettömän kiitollinen!
Raskausaika ja synnytykseen valmistautuminen oli omalla kohdallani ihanan tasaista ja seesteistä aikaa ja voin niin fyysisesti, kuin henkisestikin todella hyvin. Siitä olen äärettömän kiitollinen! Valmistauduin synnytykseen liikkumalla paljon, kuuntelemalla raskautta ja synnytystä varten tekemää soittolistaa ja kävimme hypnosynnytyskurssin yhdessä mieheni kanssa.
Olin jo pitkään ollut kiinnostunut hypnosynnytyksestä, joten osa kurssin asioista oli minulle entuudestaan tuttuja. Miehelleni kaikki oli kuitenkin uutta ja myös kotisynnytystä silmällä pitäen hänellä tieto fysiologisesta synnytyksestä ylipäätään oli vähäisempää. Kurssi auttoikin häntä todella paljon ja vahvisti hänen luottamusta syntymän prosessiin entisestään.
Itse synnytys oli elämäni mullistavin kokemus. Se oli intensiivinen, pitkä ja rankkakin. Välillä se koetteli uskoa, mutta silti syvällä sisimmässäni tiesin, että tähän minut ja kehoni on luotu. Vaikempina hetkinä hoin mielessäni lauseita “Kehoni on luotu synnyttämään” ja “Tämä voima lähtee minusta”. Katselin myös valokuvaseinäämme, johon on koottuna kuvia minun ja miehen suvusta iso isovanhemmista alkaen. Katsoin meidän esiäitejä ja ajattelin vain, että heistä jokainen on myös synnyttänyt ja suurin osa tehnyt sen kodin turvassa. Se loi turvaa, ihan kuin he olisivat olleet tukena.
Synnytys käynnistyi lapsivesien menolla ja siitä kului vuorokausi ennenkuin supistukset lähtivät käyntiin. Otin niitä vastaan ensin aamuyöstä olohuoneessa kynttilänvalossa synnytyssoittolistaani kuunnellen ja päivän edetessä siirryin ammeeseen. Sieltäkin nousin vielä puolen päivän maissa pois ja nukuin miehen kanssa päiväunet. Kun synnytys todenteolla lähti käyntiin, ravailin olohuoneen ja vessan väliä.
Makasin lattialla kyljellään pähkinäpallon kanssa ja supistuksen tullen nousin kontilleni ja mies painoi lantiotani. Ajantaju katosi täysin ja kätilön kirjoittama synnytyskertomus onkin antanut sitten jälkikäteen tietoa, missä tahdissa synnytys eteni. En oikeastaan missään vaiheessa tiennyt kelloa, meidän seinäkellostakin oli paristot loppu. Mutta se oli ehkä itselle yksi tärkein elementti, sain vain mennä kehon mukana.
Kun synnytys muuttui alun jälkeen intensiivisemmäksi, kaikki raskausaikana mielessä pyörineet ajatukset ja toiveet synnytyksestä muuttuivat päinvastaisiksi. Raskaana ajattelin, että haluan varmaan olla suhteellisen paljon omissa oloissani, mutta tilanteen tullen halusinkin, että mieheni on koko ajan vierelläni ja vielä parempi, jos pitää koko ajan kädestä kiinni.
Lisäksi halusin kaiken äänen pois ja sammutin soittolistan kaiuttimista. Kynttilätkin halusin pois. Koenkin, että oli tärkeää jo raskausaikana harjoitella kontrollista irtipäästämistä, heittäytymistä ja luottamista omaan kehoon ja itseensä. Jos olisin ollut liikaa kiinni mielikuvissa, miten synnytykseni “täytyy” mennä ja miltä kaiken kuuluisi näyttää, en olisi heittäytynyt prosessin vietäväksi. Nyt rauhassa muutin mieltäni ja annoin tilanteen mennä omalla painollaan.
Kun illalla alkoi pikkuhiljaa ponnistuttaa, siirryin takaisin ammeeseen. Alkuun olin toivonut, että minä tai mieheni ottaisi vauvan vastaan, mutta, kuten sanottua, en halunnutkaan missään nimessä päästää mieheni käsistä irti. Jälleen siis heitin toiveeni romukoppaan ja totesin, ettei ne loppuen lopuksi olleetkaan niin tärkeitä nyt tositilanteen tullen. Niinpä minun ottaessa aaltoja vastaan ammeessa mieheni oli lattialla takanani ja piti käsistäni kiinni myös vauvan syntymän hetkellä ja kätilö sai ottaa vauvan vastaan.
Altaassa ollessa tiesin, että vauvan syntymän hetki on jo lähellä. Vaikka lopulta kestikin yli kaksi tuntia ennen kuin hän oli sylissä, jostain sen voiman kaivoi. Ja se oli kyllä sellainen hyökyaaltomainen voima, etten ole vastaavaa koskaan kokenut. Täytyy myöntää, ettei tässä vaiheessa tuntunut enää “aaltoja” vaan oikea super myrsky omassa kehossa. Hypnosynnytyskurssilla olin myös harjoitellut vauvan hengittämistä alaspäin, mutta myös siitä tuli asia, jonka suosiolla unohdin synnytyksen tullen. Kyllä siinä vähän jo runtattiin menemään, että saatiin vauva maailmaan.
Mutta lopulta, pitkän odottelun jälkeen illalla klo. 20.15 vauva syntyi🤍 Nostin vauvan vedestä rinnalleni. Se hetki oli maaginen, en pysty edes kuvailemaan tunnetta joka valtasi koko meidän talon! Hetken oleilimme ammeessa, mutta pian siirryimme sohvalle pesimään. Istukka syntyi sinne ja odottaa nyt pakkasessa kevättä ja maahan istutusta.
Ja nyt tyttö on pian 6 viikkoa ja jaksaa ihmetyttää joka päivä omalla upeudellaan. Synnytys on rakas muisto, johon palaan mielelläni. Se mullistit elämäni. Kiitän itseäni edelleen, että läpi raskauden ja synnytyksen uskalsin päästää irti liian tarkkarajaisista mielikuvista ja odotuksista ja annoin itseni tilanteen vietäväksi. Toki olin mielessäni visioinut upeaa synnytystä ja sitä se synnytykseni lopulta myös oli, vaikkei ollenkaan niin, kuin olin ajatellut. Tätä samaa mentaliteettia toivon voivani jatkaa myös äitinä. Luottaen omaan kehoon, vaistoon, vauvan viisauteen ja elämään. Siihen, että kaikista suunnitelmista ja toiveista huolimatta (ja niiden ansiosta) tilanteet voivat yllättää, mutta ne aina menevät niin, kuin on siinä hetkessä paras. Ja sen oivalluksen toivon välittyvän myös tyttäreni elämään.
Kiitos Erika, kun jaoit tarinasi. Synnytystarinat ovat äärimmäisen tärkeitä. Mitä enemmän kuulemme positiivisia synnytyskertomuksia ja mitä enemmän positiiviset synnytystarinat leviävät suuremman yleisön keskuuteen, sitä nopeammin synnytyskulttuurimme muuttuu ja yhä useampi synnyttäjä voi löytää oman voimansa synnytyksessä ❤
Vastaa