Synnytykseen valmistautuminen,  Synnytys

Miten ehkäistä lapsen synnytyspelon syntymistä?

Olen aikaisemmissa postauksissani sivunnut synnytyspelkoa aiheena. Synnytyspelko on hyvin yleistä ja yhä useampi nainen käy nykyään synnytyspelkopoliklinikalla raskauden aikana.

Tämä postaus ei varsinaisesti ole kirjoitus synnytyspelosta, jonka aiheuttajien kirjo on moninaisempi kuin tässä kirjoituksessa esitellyt syyt. Tämä on kirjoitus ympäristön viestien aiheuttaman synnytyspelon ehkäisemisestä lapsien kohdalla.

Siemen synnytyspelolle istutetaan useimmiten meihin jo varhaislapsuudessa. Saatamme esimerkiksi kuulla jo hyvin pienenä lapsena puolivahingossa äitien kahvipöytäkeskusteluja, joissa äidit vertailevat kivuliaita synnytyskokemuksiaan ja ”kilpailevat” siitä, kenellä on ollut kaikkein hankalin synnytys.

Hankalista synnytyksistä kerrotaan sankaritarinoita. Ne, joiden synnytys on sujunut helposti, tai jopa kokenut sen voimaannuttavana kokemuksena, saattavat hävetä kertoa positiivisesta kokemuksestaan muille.

Elokuvat, sarjat ja muu kuvamateriaali taas puskevat meille mielikuvaa siitä, että synnytys on paniikinomainen tapahtuma, koska sellainen kuvamateriaali nyt vain sattuu myymään. Kukaan ei ole kiinnostunut synnytyskohtauksesta, josta puuttuu kaikki dramatiikka. Näin ainakin Hollywoodissa uskotaan.

Yleensä elokuvissa kuvataan synnytyksen alkamista vesien menolla, jota seuraa paniikki, kiire sairaalaan ja välitön ponnistusvaihe sairaalassa, jossa kaikki huutavat yhteen ääneen synnyttäjän maatessa avuttomana selällään sängyssä. Näissä kuvissa synnyttäjä huutaa synnytystuskiaan, kätilö, lääkäri tai molemmat taas kannustavat lauseilla ”push, push, push” ja ehkä vielä kirittävät prosessia ikään kuin kysymyksessä olisi maratonin loppukiri.

Tietyssä mielessä se sitä onkin, mutta lähestymistapa tuohon tilanteeseen tulisi kuitenkin olla täysin erilainen kuin urheilusuorituksessa. Sen sijaan, että tilannetta kiirehditään ja synnyttäjää kannustetaan ponnistamaan naama punaisena, henkeä pidättäen ja hampaat irvessä, tulisi synnyttäjälle ja vauvalle antaa aikaa tehdä tämä kaikki omassa tahdissaan. Synnytys ei, eikä edes ponnistusvaihe, ole nopeustesti.

Ulkopuolelta tulevalta synnytyspelkoa lietsovalta kuvamateriaalilta lasta on hyvin hankala suojella kokonaan. Olen nähnyt jopa lastenohjelmassa tilanteen, jossa piirroshahmon synnytys käynnistyy ja samalla käynnistää paniikkihärdellin. Onneksi kuitenkin alkupaniikin jälkeen hahmo otti käteensä hypnosynnytysoppaan ja rauhoittui lukemaan sitä.

Huokaisin helpotuksesta, mutta en ole varma, miten lapsi tulkitsi tämän kohtauksen ohjelmassa. Yritin sanoittaa tilannetta lapselle kertomalla, että tuossa tuolla alkoi synnytys ja huomaatko, että hän olikin lopulta tosi rauhallinen siinä tilanteessa ja hänellä oli kaikki hyvin.

Kun synnytyksestä viljellään lähinnä uhkakuvia ja olemme koko lapsuutemme ja nuoruutemme niille alttiina, oppivat aivomme yhdistämään synnytyksen automaattisesti pelkoon. Tämä tarkoittaa sitä, että aivot oppivat synnytystä koskevan pelkoreaktion.

Kun synnytyspelon siemeniä on istutettu riittävän monta, syvenevät pelkoa koskevat aivoradat ja tämän jälkeen, joka kerta kun kuulemme sanan synnytys, kaivavat aivomme esiin kaiken sen, mitä ne ovat synnytyksestä pelkäämisen arvoisena tapahtumana oppineet. Tämän johdosta kehossa käynnistyy taistele tai pakene -reaktio, jota emme edes välttämättä tiedosta.

Tämä reaktio luonnollisesti käynnistyy sitten myös siinä vaiheessa, kun nainen tulee raskaaksi ja myös itse synnytystilanteessa. Synnytyspelko saattaa näin leimata koko raskautta ja synnytystä. Onneksi synnytyspelon voi kuitenkin käsitellä pois omasta järjestelmästään erilaisilla harjoitteilla opettamalla aivoja uudelleen neuroplastisuutta hyödyntäen. Kerron näistä menetelmistä myöhemmissä postauksissa lisää, kunhan ehdin kirjoittaa.

Taistele tai pakene -reaktio on huono synnytyskumppani. Synnytyspelko on psykologista pelkoa, sillä siinä ei ole kysymys ulkoisen uhan aiheuttamasta fyysisestä pelosta, jota olisi tarpeen paeta. Synnytystä emme voi paeta muutoin kuin päättämällä olla hankkiutumatta raskaaksi.

Synnytyspelko saa stressitasot nousemaan siinä, missä ne olisi sekä raskauden aikana että itse synnytyksessä edullista pitää minimissään. Stressi saa mm. keskeiset elintoimintomme heikkenemään ja veren virtaamaan käsiimme ja jalkoihimme tarkoituksena, että pääsisimme pakenemaan juosten uhkaavasta tilanteesta.

Nythän kyse ei kuitenkaan suinkaan ole tilanteesta, jota edes voisimme juoksemalla paeta. Sen sijaan raskauden aikana ja synnytyksessä veren tulisi virrata sisäelimissämme, etenkin kohdussa, tuoden happea vauvalle ja synnytyksessä tarvittaviin elimiin. Äidin pelko synnytystä kohtaan siis tekee hapensaannista vauvalle hankalaa. Kohdun huono verenkierto taas lisää kiputuntemuksia.

Synnytyksen pelkääminen on haitallista raskaudelle ja synnytykselle ja sen vuoksi meillä on mielestäni velvollisuus suojella lapsiamme ympäristön viestien aiheuttamalta synnytyspelolta.

Varhaislapsuus on aikaa, jona lapsi tulkitsee ympäristön viestit hyvin konkreettisesti. Lapsen aivot operoivat myös noin kuuteen ikävuoteen saakka eri aivoaalloilla kuin aikuisten aivot. Nämä theta-aivoaallot taas mahdollistavat sen, että kaikenlainen mielen ohjelmointi on tänä aikana hyvin helppoa. Sen sijaan, että siis aivopesisimme lapsemme pelkäämään synnytystä, tulisi meidän olla tarkkoina siitä, ettemme ruoki heissä synnytystä koskevia turhia pelkoja.

Miten puhua lapsille synnytyksestä ja ehkäistä synnytyspelon syntymistä?

Yleensä synnytyksestä puhuminen tulee lasten kanssa puheeksi ainakin siinä vaiheessa, jos perheeseen aletaan odottaa pikkusisaruksia. Jo pienetkin, 3-4 -vuotiaat lapset ovat luonnostaan kiinnostuneita siitä, miten vauva aikanaan syntyy. Vaikka sisaruksia ei olisi tiedossa, kiinnostuu lapsi joka tapauksessa jossain vaiheessa aiheesta.

Mielestäni on tärkeää, että lapsen kiinnostukseen synnytystä kohtaan vastataan ja pienellekin lapselle voi mielestäni näyttää synnytyksestä esimerkiksi ikätasoon sopivia kauniita kuvia ja kertoa synnytyksestä luonnollisena ja iloisena tapahtumana perheiden elämässä. Näin lapseen on mahdollista istuttaa lapseen itsevarmuuden ja ilon siemen uuden elämän luomista kohtaan.

Mitä sitten, jos kohdalle sattuu vahingossa osumaan vaikkapa tv-ohjelma, jossa on perinteinen Hollywood-tyyppinen synnytyskohtaus huutoineen, tuskineen ja paniikkeineen? Tällainen tilannehan saattaa syntyä esimerkiksi, jos isomman lapsen kanssa katsoo yhdessä elokuvaa.

Paras tapa mitätöidä negatiivinen ohjelmointi, lienee asiallinen keskustelu siitä, että harvemmin synnytys oikeassa elämässä menee niin kuin elokuvissa. Voi esimerkiksi kertoa, että vain neljännes synnytyksestä alkaa lapsivesien menolla ja senkään jälkeen ei yleensä ole mitään syytä paniikkiin, vaan synnytys saa usein edetä rauhallisesti omalla painollaan.

Jos omat synnytyskokemukset ovat olleet positiivisia, on synnytyksestä luonnollisesti helpompi puhua lapsille positiiviseen sävyyn. Hyvässäkin synnytyskokemuksessa on saattanut olla läsnä kipua, mutta tätä ei tietenkään ole mitään syytä nostaa kepinnokkaan.

Pikemminkin synnytyksestä voisi kertoa lapselle niitä asioita, jotka olivat kauniita ja, jos äiti on tuntenut olonsa rauhalliseksi ja itsevarmaksi, niin tietenkin siitä. Jos lapsi on kuullut synnytyskivusta, voi hänelle kertoa sen olevan positiivista kipua eikä vahingoittavaa kipua, eikä sitä ole tarpeen sen vuoksi pelätä.

Lapselle voi kertoa, miten viisas luonto on, kun se on antanut naisille ne upeat hormonit, jotka auttavat äitiä synnyttämään ja kestämään voimakkaitakin tuntemuksia synnytyksen aikana.

Tehokas tapa istuttaa lapsen mieleen luottamuksen siemen synnytystä kohtaan on kertoa hänelle hänen omasta syntymästään kaunis tarina. Tutkimusten mukaan lapsen mieli on nimittäin vastaanottavaisempi tarinan keinoin kuin tiukan faktan keinoin kerrotulle.

Niinpä pienellekin lapselle voi myös jo näyttää lempeitä videoita synnytyksestä. Etenkin eläinten synnytykset voivat olla lapselle helposti lähestyttäviä.

Vaikka oma synnytyskokemus olisi ollut hankala tai jättänyt runsaasti toivomisen varaa, ei mielestäni lapselle siltikään ole syytä välittää uhkakuvia synnytyksestä. Negatiivinen suhtautuminen synnytykseen saattaa nimittäin tosiasiallisesti vaikuttaa negatiivisesti synnytyksen kulkuun, kuten yllä kerroin.

Näkisin, että omaa synnytyskokemusta voi tietyssä määrin jopa työstää keskustelemalla lapsen kanssa synnytyksestä positiiviseen sävyyn. Synnytyksen tarkastelu ikään kuin ulkopuolisena ja eri näkökulmista saattaa auttaa näkemään synnytyksen eri tavalla ja auttaa siten omien kokemusten käsittelyssä.

Myös siinä tapauksessa, että lapselle on jo ehtinyt kertoa omasta synnytyskokemuksestaan negatiiviseen sävyyn, ei peli ole menetetty. Lapsen kehitystason mukaan voi hänelle kertoa, että vaikka äidin kokemus ei ollut paras mahdollinen, voi synnytys sujua myös täysin päinvastaisella tavalla. Niin pienemmän kuin vanhemmankin, jo aikuisikää kolkuttelevan, lapsen kanssa voisi katsoa myös rauhallisia ja kauniita videoita synnytyksestä ja näin nollata aikaisempia negatiivisia kertomuksia.

Myös isä voi kertoa lapselle synnytyksestä.

Lapselle voisi myös kertoa ikätasoisesti, ihan konkreettisesti siitä, miten vauva syntyy alkaen aina avautumisvaiheesta ponnistusvaiheeseen kuvaten sitä, miten naisen keho ja hormonit on suunniteltu nerokkaasti tekemään tilaa vauvalle niin raskauden aikana kuin synnytyksessäkin. Synnytyksestä näin kertominen voi vähentää sen ympärillä vellovaa mystiikkaa.

Raskaudesta ja synnytyksestä ei myöskään kannata puhua pelkästään tyttölasten kanssa, sillä pojatkin ovat jonain päivänä puolisonsa tukena raskauden aikana ja synnytyksessä ja myös puolison pelko, julkilausumatonkin, voi vaikuttaa synnyttäjään todella voimakkaasti.

Toivon, että tähän postaukseen kirjaamani ajatukset toimivat kimmokkeena sille, että mahdollisimman moni ensimmäistä kertaa raskaana oleva ja jo synnyttänyt miettisi omien ja ympäristöstä tulevien viestien merkitystä lapsen tulevalle synnytyskokemukselle. Sanoisin, että vain oma mielikuvitus on rajana siinä, miten lapsen synnytyspelkoa voi ehkäistä jo varhaislapsuudesta lähtien.

Haluaisin mielelläni kuulla teidän lukijoiden ajatuksia synnytyspelon ehkäisemisestä lasten kohdalla. Miten olette puhuneet lapsillenne synnytyksestä ja raskaudesta?

2 Comments

  • Eveliina

    Toi on niin totta että jos on kokenut helpon ja ihanan synnytyksen on sitä vaikea hehkuttaa muille äideille! Mitään vinkkejä tähän?

  • Saara Jämes

    Saara Jämes

    Moi Eveliina! Ajattelisin, että rohkeasti vain kertoo, jos synnytys tulee puheeksi. Tärkeintä on varmasti se, ettei tule vertailuasetelmaa keskustelussa, kun ei sitä pitäisi muutenkaan tulla, kun synnytyshän ei tosiaan ole mikään kilpailu. On tosi vahvasti synnytyskulttuurissamme sisällä, että huonoja kokemuksia on sallittua jakaa, mutta hyviä ei niinkään. Kuitenkin niiden myönteisten tarinoiden kertominen olisi todella tärkeää, jotta muutos voi pikkuhiljaa alkaa tapahtua.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *