Raskausaikana nesteytyksentarve lisääntyy tavanomaisesta huomattavasti. Kun normaalisti suositellaan juomaan nestettä pari litraa päivässä, tulisi sinun raskaana juoda peräti litra enemmän, eli kokonaiset kolme litraa päivässä.
Luonnollisesti tähän määrään ei lueta esimerkiksi aamukahvia tai muita elimistöä kuivattavia juomia, vaan nesteitä tulisi nauttia erityisesti puhtaan, mielellään suodatetun veden muodossa ja erilaisina elektrolyyttijuomina. Esimerkiksi kuumana kesäpäivänä nestettä haihtuu paljon, mutta tavallinen vesi ei riitä korvaamaan menetettyjä nesteitä, sillä hikoilun mukana kehosta poistuu myös suoloja, joita tarvitaan nesteen imeytymiseen.
Raskaana kannattaa nauttia elektrolyyttejä muutoinkin, kuin kuumana päivänä. Elektrolyyttijuoman voi helposti valmistaa itse vaikka vain lisäämällä hieman luomuhunajaa tai kookossokeria ja ripaus suolaa veteen. Makua ja C-vitamiinia juomaan saa lisäämällä luomusitruunaa. Tavalliset sitrushedelmät sisältävät reippaat määrät torjunta-aineita, joita tulisi välttää raskausaikana, joten turvallisinta on valita luomutuote.
Jos kookovedestä sattuu tykkäämään, niin sen juominen kannattaa, sillä kookosvesi on aivan erinomainen nesteytysjuoma. Myös synnytyksessä, jossa nesteytyksentarve korostuu entisestään.
Kannattaa myös muistaa, että hiilihapotetut juomat itse asiassa kuivattavat elimistöä, joten jos hiilihapollista juomaa tekee mieli, niin kannattaa valita kivennäisvesi, eikä tavallista vichyvettä, sillä kivennäisvedessä on suoloja, jotka auttavat nestettä imeytymään kudoksiin.
Jos alkuraskaudessa vaivana on raskauspahoinvointi, kannattaa nestetasapainoon kiinnittää ekstrahuomiota heti, kun pahoinvointioireita ilmaantuu ja etenkin sitten, jos raskauspahoinvointiin liittyy oksentelua.
Ylipäätään nestehukka ja huono nesteytys myös alentavat stressinsietokykyä, joten jos kuumana kesäpäivänä tunnet itsesi hermostuneeksi, kannattaa katse kääntää juomalasin puoleen.
Miksi raskaana pitää juoda niin paljon?
Raskausaikana veresi volyymi on suurempi, kuin silloin, kun et ole raskaana. Raskaana sinulla on verta n. 1,5 kertaa niin paljon, kuin normaalisti! Luonnollisesti jo pelkkä veren määrän lisääntyminen edellyttää enemmän nesteytystä. Koska kasvatat pientä ihmettä sisälläsi, tarvitsee myös vauva oman osansa nesteestä.
Tämän lisäksi kohtusi tekee koko raskausajan töitä tulevaa synnytystä varten. Huomasit sitä tai et, kohtusi supistelee raskausaikana valmistautuen tulevaan synnytykseen. Koska kohtu on lihas, tarvitsee se nestettä toimiakseen optimaalisesti. Jos ajatellaan nesteytyksen merkitystä synnytyksen näkökulmasta, olisi runsas elektrolyyttien nauttiminen hyvä aloittaa jo raskausviikolla 36, jotta kohtu jaksaisi harjoitella (eikä harjoittelisi tehottomasti nestehukkaisena) ja olisi parhaassa mahdollisessa terässä synnytyksessä.
Jos nesteytyksestä ei ole huolehtinut raskausaikana, kohtu ei yksinkertaisesti ole jaksanut tehdä sitä harjoittelua, mikä siltä vaaditaan synnytyksessä, eikä synnytys tuolloin todennäköisesti suju täysin mutkattomasti. Synnytys saattaa esimerkiksi alkaa vesien menolla, mutta supistuksia ei rupeakaan tulemaan odottelusta ja yrityksestä huolimatta, tai supistukset ovat niin heikkoja, etteivät ne saa kohdunsuuta avautumaan ja synnyttäjä väsähtää. Tällöin vaarana on synnytyksen käynnistäminen lääkkeellisesti ja sektio.
Kun huonosti nesteytetty kohtulihas toimii heikosti, aiheuttaa se usein myös pahoja synnytyskipuja. Siitä huolimatta, että kohdunsuu ei välttämättä aukea tehokkaasti.
Miksi nesteytys synnytyksen aikana on tärkeää?
Myös synnytyksen aikana nesteytys on todella tärkeää. Kohtu ja koko kroppasi tekevät hurjasti töitä ja nestettä kuluu todennäköisesti ilman, että huomaat sitä lainkaan. Etenkin, jos synnytät vedessä, on kuivumista vaikea huomata. Nestehukka ja sen aiheuttama kohdun väsyminen onkin yleinen syy siihen, ettei synnytys edisty normaalisti.
Tämän vuoksi synnytystoivelistaan (jota kutsun Hypnosynnytys synnytysvalmennnus verkkokurssillani synnytystahdoksi), kannattaakin kirjata, että haluaa omasta nesteytyksestään huolehdittavan esimerkiksi niin, että doula tai muu tukihenkilö tarjoaa säännöllisin väliajoin juotavaa.
Kannattaa myös muistaa, että jos nesteytyksestä ei ole huolehtinut riittävästi raskausaikana, on se myöhäistä synnytyksessä. En siis kehota ketään laiminlyömään nesteytystä synnytyksen aikana, mutta jos ajatellaan kohdun valmistautumista synnytykseen, on elektrolyyttitasapainosta huolehdittava jo hyvissä ajoin.
Kuvittele vaikka valmistautuvasi maratonille niin, että harjoitusaikana et huolehtisi nesteytyksestä ja vasta maratonin aikana rupeaisit tankkaamaan hirveästi nestettä. On selvää, että harjoittelu tekee mestarin, ja harjoitteluolosuhteiden pitää olla kunnossa ennen, kuin maaliviivalla voidaan liputtaa!
Tässä vielä mainio ohje nesteytysjuomaksi raskausaikana, joka toimii tosi hyvin myös synnytyksessä. Itse join tätä kesähelteillä raskaana ollessani tosi paljon. Voit myös vaikka pakastaa tätä jääpalapusseihin ja imeskellä synnytyksen aikana (monista jääpalojen imeskely synnytyksessä tuntuu hyvältä).
Vadelmanlehdet sisältävät paljon synnytyksen kannalta hyödyllisiä vitamiineja ja ravinteita ja vadelmanlehtiteetä käytetään kohdun vahvistamiseksi viimeisellä raskauskolmanneksella.
Elektrolyyttijuomaresepti
Vadelmanlehtijäätee
*Vadelmanlehtiä
*Tavallisia teelehtiä (tarkista, etteivät ne sisällä kofeiinia). Esim. rooibos on kofeiiniton ja suosittu tee Afrikassa raskausaikana
* Luomusitruunaa
*Luomuhunajaa
*Ripaus suolaa
Hauduta vadelmanlehtiä ja teelehtiä, kaada tee vaikkapa isoon vesikannuun, lisää muut ainekset ja jäähdytä jääkaapissa. Nauti pitkin päivää.
Liittyessäsi Levollinen Odotus -viikkokirjeeni tilaajaksi saat heti meiliisi jo +1500 lataaman MAKSUTTOMAN SYNNYTYSVALMENNUS -TYÖKIRJAN: Viisi askelta hyvään synnytyskokemukseen – Ilman synnytystä sabotoivaa synnytyspelkoa.
Sähköpostiosoitteesi on turvassa, enkä jaa sitä ikinä kenellekään ja voit lopettaa viikkokirjeeni tilaamisen koska tahansa.
Vastaa