Murretaan nyt heti aluksi yleinen myytti. Kyllä, synnytykseen todellakin kannattaa valmistautua. Harmittavan usein nimittäin odottajien suusta kuulee, ettei heidän mielestään synnytykseen kannata valmistautua mitenkään. Yleinen ajatus tuntuu olevan, että sairaalassa kyllä tiedetään synnyttäjän paras ja kerrotaan, mitä pitää tehdä. Kätilöiden suusta olen kuullut, että jotkut synnyttäjät jättäytyvät niin passiiviseen rooliin, että tuntuvat suorastaan odottavan kätilön synnyttävän heidän puolestaan.
Miksi naiset ja perheet eivät valmistaudu synnytykseen?
Olen miettinyt, johtuuko käsitys siitä, ettei synnytykseen kannattaisi valmistautua siitä, että synnytys on yhteiskunnassamme saatu vaikuttamaan epänormaalilta tapahtumalta, johon naisella on kovin vähän vaikuttamismahdollisuuksia ja että synnytystä pitäisi avittaa kaikin mahdollisin lääketieteellisen keinoin, ikään kuin naisen keho olisi yhtäkkiä unohtanut ikiaikaisen kykynsä tuottaa ja synnyttää jälkeläisiä. Johtaako tämä asenneilmapiiri siihen, että osa synnytäjistä jättäytyy suosiolla passiiviseen rooliin ajatellen, ettei kannata valmistautua, kun mitään ei voi itse tehdäkään?
Vai johtuuko käsitys siitä, että synnytys on kulttuurissamme saatu elokuvissa ja lapsesta asti kuulemissamme tarinoissa vaikuttamaan niin pelottavalta tapahtumalta, että osa synnyttäjistä kokee turvallisimmaksi vaihtoehdoksi tunkea päänsä pensaaseen ja olla ajattelematta asiaa sen enempää ennen kuin sitä on pakko ajatella synnytystilanteessa?
Miksi valmistautuisin synnytykseen?
Joskus toki asiat voivat sujua mitä mainiommin omalla painollaankin, mutta valtaosassa synnytyksiä sekä äiti että koko muu perhe hyötyvät synnytykseen valmistautumisesta. Sen lisäksi, että synnyttäjä tuntee olonsa itsevarmemmaksi H-hetkellä, voi valmistautuminen synnyttämiseen oikaista siihen liittyviä väärinkäsityksiä ja vähentää muutenkin aiheettomia pelkoja, joita yhteiskuntamme ruokkii. Lisäksi huolellinen valmistautuminen synnytykseen vähentää turhia lääketieteellisiä puuttumisia synnytyksessä kun synnyttäjä on informoitu valinnoistaan.
Kun turhilta puuttumisilta vältytään, vältytään samalla turhalta äitiin ja vauvaan kohdistuvalta stressiltä. Silloin sekä äiti että vauva ovat synnytyksen jälkeen rennompia, jolloin imetyskin lähtee usein sujumaan helpommin. Lisäksi rento äiti hoitaa lastaan muutenkin rennommin ja itsevarmemmin, jolloin äidin rentous välittyy vauvalle joka saattaa tämän ansiosta esimerkiksi nukkua heti alkuun hyvin ja itkeä vähemmän.
Synnytys, vaikka kuinka helposti sujunut, on aina suunnaton henkinen ja fyysinen ponnistus äidille, vauvalle ja samalla toki koko perheelle. Etenkin äiti ja vastasyntynyt kaipaavat paljon lepoa synnytyksen jälkeisinä ensimmäisinä päivinä ja viikkoina.
Myös siinä tapauksessa, että raskaudessa olisi ollut komplikaatioita tai synnytys jouduttaisiin esimerkiksi käynnistämään taikka tekemään sektio, on valmistautuminen tärkeää, sillä kun synnyttäjällä on tarvittava tieto ja valmiudet, pystyy hän keskustelemaan hoitohenkilökunnan kanssa tilanteestaan oikeilla termeillä ja myös hankalissa tilanteissa hallitsemaan mahdollisista väärinkäsityksistä johtuvia pelkojaan.
Synnytykseen valmistautumisesta on myös hyötyä vauvan syntymän jälkeen. Onhan uuden elämän saapuminen huikean mullistava tapahtuma jokaiselle perheelle. Kun synnytykseen on etukäteen valmistautunut, on usein tullut pohdittua myös synnytyksenjälkeistä aikaa ja tuolloin synnyttäjä perheineen voi olla paljon valmiimpi vauvan mukanaan tuomiin, joskus pelottavaltakin tuntuviin elämänmuutoksiin.
Tänä päivänä synnytykseen valmistautuminen jää pääasiassa perheiden itsensä vastuulle, sillä synnytysvalmennukset on ainakin pääkaupunkiseudulla neuvoloista ajettu alas. Etenkin jos on ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, ja kaikki synnyttämiseen ja vauvaan liittyvä on ennestään tuntematonta maaperää, voi valmistautuminen omin voimin tuntua ylivoimaiselta.
Mistä siis sitten aloittaa valmistautuminen, mitä pitäisi tehdä, mitä vaihtoehtoja on olemassa?
Seuraavassa blogipostauksessani käyn läpi muutamia helppoja ja yksinkertaisia keinoja valmistautua synnytykseen. Niillä pääsee jo melko pitkälle, jos ei ole vielä ehtinyt ajatella omaan synnytykseensä valmistautumista lainkaan. Vaikka valmistautuminen olisikin jo hyvässä vauhdissa, voi keinoista ammentaa lisävinkkejä ja saada ideoita omaan työkalupakkiin.
Hypnosynnytyskurssin käyminen on myös erinomainen keino valmistautua synnytykseen. Verkkokurssista saat lisätietoja ja pääset sen ostamaan Synnyttäjän verkkokauppa. Yksityiskursseja voi kysellä minulta suoraan.
Vastaa