Affiliate linkki*
Tämän postauksen luettuasi sinulla on käytössäsi kolme yksinkertaista keinoa, joiden avulla voit saada lempeämmän synnytyskokemuksen. Valikoimani keinot eivät vaadi suuria taloudellisia investointeja, ne ovat helppoja toteuttaa ja hyväksi koetut käytännössä.
Erityisesti esikoisen syntymään valmistautuessa koin tarjolla olevan synnytystietouden määrän suorastaan ylitsevuotavaksi. Netti oli pullollaan tietoa, kirjastosta oli saatavilla lukuisia aihetta käsitteleviä teoksia ja kavereiltakin sai kuulla ohjeita siihen ja tähän suuntaan.
Netti on kuitenkin usein huono valmentaja, etenkin jos lähdekritiikki epäonnistuu. Usein käy myös niin, että kun ihmiset saavat tietää sinun olevan raskaana, he avuliaasti alkavat kertoa mitä erilaisimpia kauhutarinoita omista ja muiden synnytyksistä. Näin kävi myös minun kohdallani.
Kirjastosta taasen on saatavilla kyllä paljon opuksia, joista voi opiskella normaalin synnytyksen fysiologiaa ja muuta synnytykseen valmistautumiseen tähtäävää, mutta tarjonnan määrä voi suorastaan lannistaa ensikertalaisen. Lisäksi teosten joukossa on myös heikompia esityksiä, jotka on parempi jättää hyllyyn. Mistä aloittaa, mitä lukea, mikä on tärkeää?
Usein ensimmäistä lasta odottaessa pää menee helposti pyörälle ja valmistautuminen saattaakin tästä syystä jäädä neuvoloiden ja jo synnyttäneiden kavereiden mahdollisesti pelkoa ruokkivan valistuksen varaan.
Neuvoloissa taas resurssit ovat tänä päivänä varsin onnettomat. Neuvoloissa ja hoitajissa on myös suunnattomia eroja. Jos kohdalle sattuu hyvä tyyppi jonka kanssa henkilökemiatkin mahdollisesti kohtaavat, saattaa eväitä saada jonkin verran. Usein neuvolassa kuitenkin suoritetaan vain rutiinit ja sen enemmälti ei yksilöä kohdata. Valmistautuminen jää siis pääasiallisesti synnyttäjän itsensä ja mahdollisesti hänen kumppaninsa harteille.
Seuraavien vinkkien on tarkoitus madaltaa jokaisen synnyttäjän kynnystä ottaa synnytykseen valmistautuminen omiin käsiin ja herättää oma kiinnostus synnytykseen valmistautumista kohtaan. Kerron myöhemmissä blogipostauksissa myös muista menetelmistä, joilla synnytykseen voi valmistautua entistä enemmän. Seuraavat vinkit ovat kuitenkin yksinkertaisia matalan kynnyksen keinoja. Usko pois, matkastasi voi tulla todella antoisa!
- Ota selvää, mitä kehossasi tapahtuu synnytyksessä.
Kun tiedät, että synnytys on luonnollinen tapahtuma ja miten se fysiologisesti edistyy, sinun on paljon helpompi luottaa omiin voimavaroihisi ja siihen, että sinä kyllä pystyt synnyttämään.
Voin lämpimästi suositella ainakin seuraavia teoksia, jotka olen itse lukenut: Malla Rautaparta: Raskaus, synnytys ja äitiys (WSOY, 2010) ja Penny Simkin: The Birth Partner (2013). Kummassakin kirjassa käydään läpi sekä synnytyksen fysiologiaa että useita keinoja synnytykseen valmistautumiseen. Kummatkin kirjat löytyvät ainakin Adlibrikseltä* edulliseen hintaan.
Suosittelen ehdottomasti myös katsomaan synnytysvideoita. Kannattaa tietenkin valita kuitenkin pelkästään positiivisia ja kauniita synnytysvideoita, jotka ruokkivat itsevarmuuttasi synnyttäjänä. Videolinkkejä löydät esim. Aktiivinen Synnytys Ry:n nettisivuilta.
2. Opettele kuuntelemaan itsesäsi ja omaa kehoasi.
Sen lisäksi, että synnytyksessä itsensä kuuntelemisen taito on kultaakin kalliimpi, on siitä hyötyä myös raskausaikana. Taito itsensä kuunteluun lisää itsevarmuutta omiin voimavaroihin sekä raskauden aikana että synnytystilanteessa ja johtaa näin positiiviseen kierteeseen mm. synnytystä edistävien hormonien toimiessa paremmin kun synnyttäjän mieli on tyyni.
Jokaisella on kyky kuunnella itseään ja omaa kehoaan, mutta hektisessä ympäristössämme taito on saattanut päästä unohtumaan. Itsensä kuunteleminen ei tarkoita automaattisesti meditointia tai muuta sellaista, jonka aloittamisen kynnys voi tuntua varsinkin raskauden aikana korkealta, kun on jo muutenkin ennestään tuntemattoman asian äärellä.
Sen sijaan itseään voi opetella kuuntelemaan yksinkertaisesti vaikkapa hiljentymällä päivittäin esimerkiksi vain muutaman minuutin ajaksi sulkemalla silmänsä, keskittymällä hetken hengitykseen ja skannaamalla kehonsa päästä varpaisiin tunnustellen, miltä kehossa tuntuu. Tärkeää on, että vain ottaa tuntemukset sellaisena kuin ne tulevat. Niitä ei ole tarpeen analysoida sen enempää tai tuomita hyviksi tai huonoiksi.
3. Opettele sanomaan EI. Älä siis kuuntele muiden kauhukertomuksia.
Kauhukertomukset vain turhaan ruokkivat pelkoja, jotka toimivat synnytystä edistäviä hormoneja vastaan. Kun siis kaverisi on aikeissa jakaa kauhukokemuksensa kanssasi, kerro reilusti, ettet halua sitä kuulla. Jos pelkäät, että kaverisi loukkaantuu, kerro hänelle, että olet päättänyt olla kuuntelematta negatiivisia kokemuksia synnytyksistä, eikä tämä ole mitenkään henkilökohtaista.
Bonusvinkkinä juristin neuvo: Ota selvää omista oikeuksistasi. Potilaan itsemääräämisoikeus koskee myös synnyttäjää. Lue supersuosittu blogipostaus potilaan itsemääräämisoikeudesta synnytyksessä täältä.
Hyvä keskusteluyhteys henkilökunnan kanssa on ensiarvoisen tärkeää. Siinä auttaa, kun olet valmistautunut synnytykseen etukäteen riittävän hyvin, etkä odota, että hoitohenkilökunta tekee aivan kaiken puolestasi. Tällöin pystyt keskustelemaan vaihtoehdoistasi ja tekemään synnytyksen kulkua koskevia päätöksiä riittävältä tietopohjalta.
Jos haluat maksimoida mahdollisuutesi hyvään synnytyskokemukseen ja vaikuttaa asioihin itse, suosittelen hypnosynnytyskurssin käymistä. Hypnosynnytys verkkokurssini on myynnissä verkkokaupassa. Myös yksityiskursseja voi kysellä minulta.
Vastaa