Positiivisesta raskaustestistä lähtien tiesin, että tällä kertaa haluan tehdä jotain toisin. Esikoisen raskausaikana valmistauduin lähinnä materian tasolla, mutta henkinen valmistautuminen loisti poissaolollaan. Asenteeni oli ”mennään vaan, kyllä ne kätilöt sitten tietää mitä tehdään”. Tällä kertaa halusin olla täysin valmis ja mennä synnytykseen täysin omaan kehooni luottaen.
Raskausviikolla 6 alkoi verenvuoto. Tuntui, kuin koko raskaudelta olisi viety pohja ja unelmat uudesta perheenjäsenestä murskattu. Odotimme kaksi pitkää viikkoa, joiden jälkeen varmistui, että kohdussani sykki pieni sydän. Tämän varmistuksen jälkeen instagramissa vastaani tuli Saaran hypnosynnytysvalmennus. En epäröinyt hetkeäkään. Päivä päivältä luottamus palasi ja uskalsin jälleen jutella pikkiriikkiselle vauvalleni ilman pelkoa menettämisestä. Nyt hän tulisi jäädäkseen.
Valmistauduin joka ikinen viikko, useana päivänä. Harjoittelin itsehypnoosia ja tuntemukset olivat jopa hieman pelottavia. Niin voimakkaita ne olivat. Oli kuitenkin huikeaa huomata, kuinka selätin nukahtamisvaikeudet rentoutusäänitteillä ja opin vajoamaan omaan kuplaani lähes sormia napsauttamalla. Tein siis koko raskausajan ajatustyötä liittyen synnytykseen ja rentoutumiseen ja valmiudet lähteä synnytykseen olivat jotain aivan muuta, kuin esikoiseni aikaan. Tiesin myös enemmän omista oikeuksistani ja olin tehnyt itselleni synnytystahtolistan.
Pieni tyttäreni vietti kohdun lämmössä yhteensä 41+6 raskausviikkoa. Hän todella tarvitsi joka ikisen päivän, sillä syntyessään hän oli pieni ja siro, 3,3kg. Lopulta viikoilla 41+5 noin kello 17, esikoiseni kanssa leikkiessäni tunsin lapsivesieni vapautuvan. Sitä iloa, onnea ja jännitystä! Kehoni toimii, tiesin sen.
Vedet lorisivat tasaiseen tahtiin, pyörittelin lantiotani jumppapallolla aaltoja odotellen. Äitini laittoi ruokaa, siivosi ja huolehti esikoisestamme. Näin saimme olla rauhassa mieheni kanssa. Kuuntelimme hyvää musiikkia, pidimme positiivista fiilistä yllä ja parin tunnin jälkeen aallot alkoivat. Huomasin jälleen ajattelevani ”jes, ihanaa”.
Seuraavan neljän tunnin aikana aallot kovenivat huomattavasti ja aloin vajoamaan omaan turvapaikkaani. Lisäksi otin avuksi TENS-laitteen. Oli ihmeellistä ja ihanaa huomata mihin oma keho pystyy ja otin aallot vastaan onnellisena ja hyväksyen. Siirryimme sairaalaan puolen yön jälkeen. Doulani oli odottamassa meitä ja hoivasi hellästi. Olin 5cm auki ja onnellinen, että pystyin niin hyvin pitämään kivun poissa vain oman mieleni avulla.
Yö synnytyssairaalassa oli kiireinen ja saimme olla aivan rauhassa. Meistä pidettiin hyvä huoli, mutta huoneessa ei vierailtu ”turhaan” ja kuplaamme rikkoen. Doulani antoi minulle gua-sha selkähieronnan, josta sain nauttia yli tunnin. Se oli taivaallista! Tämän aikana otin Tensin pois, koska veteen ei sen kanssa pääse. Pärjäsin mainiosti ilman Tensiäkin ja huomasin, että oli parempi luottaa täysin omaan voimaani kuin ulkoiseen kivunlievittäjään.
Tahtolistassani luki, että haluaisin synnyttää veteen, jonka vuoksi amme täytettiin ja pääsin lämpöiseen veteen. En kuitenkaan tykännyt matalasta vedestä, jossa en saanut hyvää asentoa. Aaltojen käydessä intensiivisemmiksi halusin pystyasentoon ja menin suihkuun kuuman veden alle. Pidin seinien kahvoista kiinni ja tunsin vajoavani transsiin. Huojuin, myötäilin kehon tuntemuksia, lauloin synnytyslaulua ja mietin, kuinka intensiivisiä aaltoni olivat.
Lopulta siirryin sänkyyn. Vaistoni sanoi, etten halua synnyttää suihkuun ja sänky tuntui parhaalta. Hengittelin ja ponnistin. Välillä kovastikin, välillä rauhallisemmin. Täytyy sanoa, että se oli eläimellistä. Puolen tunnin jälkeen sain tyttäremme syliini ja tunne oli uskomaton. Olin selvinnyt tästä kaikesta mieleni ja pitkäjänteisen ajatustyön avulla. Napanuora sai sykkiä loppuun ja tyttäreni nappasi virkeänä kiinni rinnastani ja imi ensimmäistä kertaa. Hän tiesi tismalleen mitä teki. Tytärtäni imettäessäni mieheni syötti minulle onnitteluaamiaista. Olin aivan puhki, mutta niin onnellinen. Seuraavat päivät saimme pesiä rauhallisesti synnyttäneiden vuodeosastolla. Olimme kokoajan iho ihoa vasten ja pienokainen söi lähes kokoajan.
Kotiin lähdimme kaksi päivää synnytyksen jälkeen. Siellä odotti ruokaa, hoivaa ja huolenpitoa. Äitini varmisti, että saisimme lempeän alun uutena perheenä.
Näin lähes puoli vuotta synnytyksestä tiedän, että positiivinen synnytyskokemus ja erittäin onnistunut ja onnellinen postpartum-aika olivat täysin hypnosynnytysvalmennuksen ansiota. Koen, että mielen pysyminen mukana niin synnytyksessä kuin syntymää seuraavina päivinä on täysin raskausajan ajatustyön tulosta. Olemme saaneet elää rakkaudentäyteistä aikaa ilman huolia. Tästä unelmoin ja sen me saimme.
Kiitos Saara
Voit seurata Alisan vauva-aikaa Instagramissa @alisavilna
Vastaa