Keskiviikkona aamulla kävin normaalisti aamu-uinnilla. Uidessa mietin, että voisko tämä nyt olla jo viimeinen uinti vatsan kanssa. Kävin sen jälkeen vielä mustikassa. Sateinen päivä kului muutoin sisätiloissa.
Iltapäivällä tuli tunne, että ehkä sen sairaalakassin voisi nyt pakata ja etsiä vauvan turvakaukalon valmiiksi esille.
Tehtiin illalla Jompen kanssa vielä puutarhassa istutustöitä. Olin tosi kärttyinen jostain syystä, kaikki ärsytti ja itketti. Illemmalla telkkaria katsellessa synnytysaallot alkoivat tuntua kevyesti ja limatulppa alkoi irrota. Olo tuntui ihanalta ja toiveikkaalta. Olisiko nyt sen aika?
Kävimme nukkumaan ja päätin, että nukun siihen saakka, kunnes en enää pysty olemaan levossa. Muutaman tunnin taisin ehtiä nukkua, kunnes heräsin uudelleen. Menin lämpimään suihkuun ja aloin tekemään meille eväitä mukaan. Soitin Ivalon terveyskeskuksen päivystykseen, että jos tultaisiin käymään siellä ennen lähtöä Rovaniemelle. Päivystäjä taisi hieman hätääntyä ja ehdotti, että soittaisin hätänumeroon ja lähtisin heti ambulanssilla. Pysyin kuitenkin rauhallisena ja sanoin, että tulemme kuitenkin nyt omalla autolla sinne, sillä oloni on hyvä.
Kävimme nukkumaan ja päätin, että nukun siihen saakka, kunnes en enää pysty olemaan levossa. Muutaman tunnin taisin ehtiä nukkua, kunnes heräsin uudelleen. Menin lämpimään suihkuun ja aloin tekemään meille eväitä mukaan. Soitin Ivalon terveyskeskuksen päivystykseen, että jos tultaisiin käymään siellä ennen lähtöä Rovaniemelle. Päivystäjä taisi hieman hätääntyä ja ehdotti, että soittaisin hätänumeroon ja lähtisin heti ambulanssilla. Pysyin kuitenkin rauhallisena ja sanoin, että tulemme kuitenkin nyt omalla autolla sinne, sillä oloni on hyvä.
Kävimme päivystyksessä, jonka jälkeen saimme neuvoksi, että nyt tosiaan on aika siirtyä Rovaniemelle. Ajelimme kohti Rovaniemeä mielettömässä usvassa ja vesisateessa. Kaikki tuntui tosi hyvältä ja oikealta. Kuuntelin synnytyslistaani ja otin aaltoja vastaan hengitellen sekä Tens-laitetta käyttäen. Ah miten ihana laite tuo onkaan muuten! Melkein kuin olisi selkähieronnassa. Muutaman pysähdyksen taktiikalla pääsimme LKS:n pihalle ja klo 7.00 astuimme sisään.
Meitä oli vastaanottamassa ihana kätilö, jonka kanssa tehtiin alkututkimuksia ja puhuttiin meidän synnytystahdosta. Tässä vaiheessa olin 6 cm auki. Ajattelin aluksi, etten halua lainkaan sisätutkimuksia synnytyksen aikana, mikäli ei ole välttämätöntä, mutta siinä hetkessä se tuntuikin hyvältä. Huomasin, että se toi minulle lisää luottamusta omaan kehooni ja jaksamista tulevaan.
Siirryimme synnytyssaliin, jossa jatkoin tenssillä, musiikilla ja hypnosynnytyskurssilta opituilla opeilla. Jumppapalloon nojailu, lapsen lepoasento ja joogaliina olivat myös välillä mukana.
Parasta tukea antoi rakas puolisoni, joka hieroi ja kosketti juuri niinkuin olin toivonut.
Aaltojen ollessa jo hyvin intensiivisiä, kätilömme kyseli, että haluasinkohan nyt ammeeseen, että se voisi helpottaa oloani. Epäilin hetken, sillä tens-laitteesta luopuminen jännitti hieman. Kätilö sanoi kuitenkin jotenkin niin ihanasti, että hän uskoo veden auttavan vielä lisää. Niinpä siirryin ammeeseen ja ah – se tuntui ihanalta. Samaan aikaan vedessä olo ja puolison selälle valuttama lämmin vesi helpottivat aaltojen voimistuessa. Musiikki soi taustalla tukien minua keskittymään hengitykseen ja rentoutumiseen.
Aloin tuntea ponnistamisen tarvetta ja tässä vaiheessa minulle iski hetkeksi epätoivo. Hypnosynnytyskurssilta muistin kyllä, että monesti juuri ennen ponnistamista voi usein tulla luonnollinen pakenemisen tarve. Kätilö kannusti minua ja loi turvan tunteen, joka helpotti oloani. Teimme myös varasuunnitelman, jos haluaisinkin ponnistaa maalla.
Pian ponnistamisen tarve tuli vielä vahvemmaksi ja kokeilin varovasti ponnistaa. Olin etukäteen jännittänyt, että mitä ponnistusvaiheessa minulle tapahtuu, sillä esikoisen kanssa siitä vaiheesta oli jäänyt jonkinlaiset traumat.
Nyt kaikki tuntui kuitenkin paljon luontevammalta ja helpommalta. Kolmentoista minuutin jälkeen vauva syntyi vauhdilla veteen. Oli ihanaa, että synnytyskalvot puhkesivat vasta tässä vaiheessa. Syntymän hetki oli niin ihmeellinen ja voimauttava kokemus, etten vieläkään oikein käsitä, että sain kokea tällaisen synnytyksen. En keksi mitään, mitä muuttaisin tästä kokemuksesta toisin. Kaikki meni juuri niin kuin unelmoin.
Erityiskiitos kätilölleni, jonka turvallinen, rauhoittava sekä kannustava olemus oli läsnä koko synnytykseni. Tuntui hyvältä, että minua kuunneltiin ja kannateltiin läpi synnytyksen. Ihaninta oli, että joka kerta minulta kysyttiin, saako minuun koskea tai saako tehdä näin tai noin. Myös puolisoni otettiin mahtavasti mukaan. Oli ihanaa, että sain itse keksittyä olemaan mahdollisimman syvällä rentoutuksessa ja puolisoni kommunikoi kätilön kanssa enemmän.
Tätä synnytysmuistoa vaalin ikuisesti sydämessäni. Uskon sen kannattelevan läpi vaikeiden hetkien. Nyt tiedän, mihin kehoni pystyy. Kiitos!
Kuvat © Janka Mäkipää
Kiitos Janka suunnattoman paljon, että sain julkaista synnytyskertomuksesi! Olen niin iloinen puolestasi ja siitä työstä, minkä teit synnytyksesi eteen valmistautumalla huolellisesti ❤️
Vastaa