Uncategorized

Lasketun ajan myytti

Lasketun ajan lähestyessä äiti täyttyy usein innostuksen- ja odotuksentäyteisillä tunteilla.

Moni odottaa synnytyksen käynnistyvän ihan millä hetkellä hyvänsä siitä huolimatta, että laskettu aika on vain hyvin ylimalkainen arvio synnytyksen alkamisajankohdasta. Paremminkin kannattaisi puhua lasketusta kuukaudesta, jotta turhalta lasketun ajan stressiltä vältyttäisiin.

Vain noin 5 % vauvoista syntyy todellisuudessa laskettuna päivänä. Suurin osa muista vauvoista jossain viikkojen 37 ja 42 välillä. Täysiaikainen vauva voi siis syntyä milloin vain tässä viiden viikon ikkunassa ja syntymäpäivää pidetään täysin normaalina.

On siis oikeasti aika kieroa, että meille annetaan jokin tietty päivä, jonka odotamme väistämättä indikoivan vauvan syntymäajankohtaa. Vaikka laskettu aika on vain päivä muiden joukossa.

Kun laskettu aika on ohi, monella innostus ja odotus muuttuvat kärsimättömyydeksi ja odotus voi alkaa tuntua todella väsyttävältä. Eikö vauva jo synny?

Äiti saattaa myös käydä läpi pelonsekaisia tunteita. Mitä jos joudun käynnistykseen? Mitä pidemmälle kohti 10 kuukautta raskaus etenee, sitä ahdistavammaksi odotus voi muuttua.

Tosiasia on, että 95 % vauvoista syntyy ns. Lasketun kuukauden aikana.

Hypnosynnytys-verkkovalmennuksessani autan sinua valmentautumaan raskauteen ja synnytykseen henkisesti ja fyysisesti ja kerron, mm. mitä voit tehdä, jos raskaus lähenee 42 viikon rajaa.

Hypnosynnytysmetodia käyttäneet äidit ovat tutkimusten mukaan tyytyväisempiä synnytykseen, kuin ne, jotka eivät metodia ole käyttäneet ja metodin harjoittaminen raskausaikana auttaa myös huomattavasti sietämään melkeinpä väistämättä eteen tulevia epävarmuuden tunteita.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *