Raskaana oleva nainen istuu rantakivellä

Synnytyksen käynnistys – mitä jokaisen odottajan tulisi tietää?

posted in: Uncategorized 0

Nykyään yhä useampi synnytys käynnistetään

Monelle odottajalle käynnistys esitellään rutiininomaisena toimenpiteenä – joskus jopa vaihtoehtona sille, että synnytys saisi käynnistyä omalla painollaan. Harvalle kuitenkaan kerrotaan, että synnytyksen käynnistykseen liittyy merkittäviä riskejä ja että se vaikuttaa valtavasti koko tulevaan synnytyskokemukseen.

On tilanteita, jolloin käynnistys on lääketieteellisesti perusteltu tai jopa välttämätön sekä synnyttäjän että vauvan turvallisuuden vuoksi. Kuitenkin liian usein käynnistyksiä tehdään kevyin perustein eikä synnyttäjälle anneta riittävästi tietoa sen negatiivisista vaikutuksista.

Tässä blogitekstissä käsittelen sitä, miksi käynnistyksiä tehdään, mitä riskejä niihin liittyy ja miten odottaja voi valmistautua tekemään tietoisia päätöksiä synnytyksestään.
Lisäksi kerron, miksi hypnosynnytysmenetelmä on erityisen arvokas työkalu myös käynnistetyssä synnytyksessä.


Miksi synnytyksiä käynnistetään?

Viime vuosina synnytysten käynnistysten määrä on kasvanut merkittävästi, ja ilmiö on herättänyt huolta sekä synnyttäjien että asiantuntijoiden keskuudessa. Esimerkiksi Ylen julkaiseman artikkelin mukaan käynnistyksien osuus kaikista synnytyksistä on noussut jo lähes 40 prosenttiin. Erityisesti huolta herättää se, että osa käynnistyksistä tehdään ilman selkeitä lääketieteellisiä perusteita, mikä voi lisätä komplikaatio riskejä sekä äidille että vauvalle. Asiantuntijat ovatkin varoittaneet, että synnytysten tarpeeton medikalisoituminen heikentää synnytyskokemusta ja lisää synnytyspelkoa tulevaisuudessa.

Lääketieteelliset syyt käynnistykseen

Synnytyksen käynnistäminen tarkoittaa sitä, että synnytys käynnistetään keinotekoisesti lääkkeellisin tai mekaanisin keinoin sen sijaan, että se alkaisi itsestään. Perusteltuja lääketieteellisiä syitä käynnistykseen voivat olla esimerkiksi raskausmyrkytys (pre-eklampsia) tai istukan toiminnan heikkeneminen. Kuten sanottu, joskus synnytyksen käynnistäminen tai sektio voi olla välttämätöntä.

Vähemmän painavat syyt

Mutta käynnistyksiä tehdään myös vähemmän painavista syistä, kuten:

  • “Suurikokoisen vauvan epäily” ilman tarkkaa arviota synnyttäjän lantion tilavuudesta sekä tiedostaen, että loppuraskaudessa tehdyt mittaustulokset voivat heittää kilollakin vauvan koosta, jolloin koon arviointi on epätarkkaa.
  • Raskauden eteneminen yli tietyn viikon, vaikka ei olisi merkkejä ongelmista. Myös 42 viikon tuntumassa synnytystä voidaan seurata tarkasti sen sijaan, että automaattisesti käynnistettäisiin. On yhteiskunnalle kuitenkin halvempaa käynnistää synnytys, kuin odotella ja seurata raskautta esim. päivittäin. Tiesithän, että sinulla on kuitenkin oikeus vaatia sitä.

Mitkä ovat synnytyksen käynnistyksen riskit?

Voimakkaammat supistukset ja lisääntynyt kivun kokemus

Käynnistyksessä käytetään usein lääkkeitä, kuten oksitosiinia tai prostaglandiineja, jotka aiheuttavat kohdun supistelua. Synteettinen oksitosiini voi tehdä supistuksista huomattavasti äkillisempiä ja intensiivisempiä kuin luonnolliset supistukset, mikä yllättää monet synnyttäjät. Luonnollisesti käynnistyneessä synnytyksessä hormonit vapautuvat asteittain, jolloin keho ehtii mukautua kasvavaan supistustahtiin. Keinotekoisesti käynnistetyssä synnytyksessä tuo asteittaisuus yleensä puuttuu.

  • Äkillinen kivun nousu: Voimakkaat supistukset alkavat usein ilman kehon luontaista mukautumista synnytyksen kulkuun.
  • Lisääntynyt epiduraalin tarve: Kovempi kipu saa monet harkitsemaan kivunlievitystä aikaisemmin tai tavanomaista suuremmilla annoksilla.
  • Hormonitoiminnan tasapainon häiriintyminen: Luonnollinen oksitosiini vapautuu aalloissa, ja on morfiiniakin tehokkaampi luonnollinen kipulääke. Synteettinen oksitosiini ei lievitä kipua – päinvastoin, se sulkee pois kehon oman oksitosiinituotannon ja näin poistaa käytöstä kehon oman, supertehokkaan kivunlievitysjärjestelmän.

Pitkittynyt synnytys

Moni odottaja ajattelee, että käynnistys on “pikakaista” synnytyksen läpiviemiseen, mutta todellisuus voi olla päinvastainen. Jos kohdunkaula ei ole vielä kypsä tai valmis avautumaan, keinotekoinen käynnistysyritys voi johtaa tuntikausien, jopa vuorokausien mittaiseen odotteluun ennen kuin synnytys etenee kunnolla – jos silloinkaan. Monet kehon epäkypsästä tilasta käynnistyksen kokeneet ovat kuvanneet synnytystä “väkivaltaiseksi ulos savustamiseksi” ja jälkikäteen harmitelleet joutuneensa kokemaan sen.

  • Kohdunkaulan kypsymättömyys: Kaikkien keho ei ole fysiologisesti valmis synnytykseen, vaikka raskausviikot olisivat “täynnä”. Synnytyksen käynnistymiseen ei riitä, että raskausviikot täyttyvät – kehon täytyy myös fysiologisesti “virittäytyä” synnytystä varten. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että kohdunkaulan on pehmennyttävä ja lyhennyttävä (eli “kypsyttävä”). Jos nämä muutokset eivät ole vielä käynnistyneet luonnostaan, keho saattaa reagoida käynnistysyrityksiin vastustellen. Tällöin synnytyksen eteneminen on hidasta tai pysähtyy, koska keho ei vielä ole valmis siirtymään aktiiviseen synnytysvaiheeseen. Vaikka raskausviikkoja olisi kalenterin puolesta jo runsaasti, yksilölliset erot ja monimutkainen hormonitoiminta määrittävät, milloin oma keho on todellisuudessa valmis käynnistämään synnytyksen luonnollisesti. Luonnollinen synnytys ei myöskään käynnisty ennen kuin myös vauva on siihen valmis.
  • Useita toistuvia toimenpiteitä: Jos synnytys ei etene toivotusti, saatetaan kokeilla erilaisia lääkkeitä lisääntyvinä annoksina tai mekaanisia keinoja (esim. ballonki), mikä pitkittää prosessia entisestään. Käytännössä jokainen uusi toimenpide vaatii oman “aikaporttinsa”, jotta nähdään, tehoaako se – tämä lisää odottelua ja mahdollisia useita yrityskertoja. Esimerkiksi jos ensin annetaan prostaglandiineja ja kohdunkaula ei kypsy odotetusti, voidaan siirtyä mekaaniseen menetelmään (kuten balloonkiin). Jokainen vaihe voi kestää tunteja tai jopa vuorokauden, ja siirtyminen seuraavaan keinoon vaatii taas uudet valmistelut ja seurannat. Näin synnytyksen käynnistyksen kokonaiskesto voi kasvaa merkittävästi verrattuna tilanteeseen, jossa keho olisi jo valmiiksi fysiologisesti valmis synnyttämään. Samaan aikaan synnyttäjä väsyy henkisesti ja fyysisesti, mikä omalta osaltaan usein merkittävästi hidastaa entisestään synnytyksen etenemistä. Usein synnyttäjä alkaa myös kasvattamaan vastetta kipulääkkeille, jolloin annoksia joudutaan kasvattamaan entisestään.
  • Henkinen kuormitus: Pitkä odottelu synnytyssairaalassa voi turhauttaa ja luoda lisästressiä, mikä vaikuttaa negatiivisesti synnytyksen edistymiseen. Epävarma tilanne ja jatkuvat tarkkailut saattavat lisätä turhautumista, mikä puolestaan kohottaa stressitasoa. Korkea stressi estää elimistöä tuottamasta synnytyshormoneja (kuten oksitosiinia) optimaalisesti ja voi näin hidastaa synnytyksen luonnollista etenemistä. Lisäksi pelko tai epätoivo, joka syntyy pitkästä odottamisesta ja toimenpiteiden ketjusta, voi saada synnyttäjän kokemaan kontrollin puutetta ja avuttomuutta, mikä sekin usein jarruttaa synnytyksen fysiologista kulkua.

Toimenpiteiden kierre ja syntymättömän vauvan stressi

Tästä ei yleensä puhuta sairaalassa synnyttäjälle mitään, vaikka ongelma on todellinen. Nimittäin, keinotekoisesti aiheutetut voimakkaat supistukset stressaavat myös sikiötä, eivätkä ne välttämättä anna vauvalle riittävästi aikaa palautua supistusten välissä. Tämä lisää paineen tunnetta ja hapenpuutteen riskiä vauvalle, jonka syke alkaakin usein reagoida äkillisesti voimistuneisiin, loputtomiin supistuksiin.

  • Tiheät ja voimakkaat supistukset: Synteettinen oksitosiini voi aiheuttaa niin tiheän supistustahdin, että vauva ei saa hetkeä hengähtää ennen seuraavaa supistusta.
  • Kasvava tarve seurantaan: Tilanteen arvioimiseksi tarvitaan yleensä jatkuvaa sykeseurantaa (CTG), joka rajoittaa synnyttäjän liikkumista.
  • Toimenpideriski kasvaa: Jos vauvan sykkeessä näkyy viitteitä stressistä, on syytä reagoida.

Suurempi riski kiireelliseen sektioon

Erityisesti ensisynnyttäjillä käynnistys lisää sektion todennäköisyyttä. Jos synnytys ei etene toivotusti tai jos vauva osoittaa stressin merkkejä, leikkaus saatetaan nähdä nopeimpana ja turvallisimpana ratkaisuna.

Lisäriskit seuraaviin synnytyksiin: Jokainen sektio vaikuttaa tuleviin raskauksiin ja synnytyksiin esimerkiksi istukan kiinnittymisen kautta, sekä kohdun palautuminen leikkauksesta on hitaampaa kuin normaalin alatiesynnytyksen jälkeen.

“Epäonnistunut käynnistys”: Jos lääketieteellisillä keinoilla ei saada haluttua synnytyksen etenemistä, “epäonnistunut käynnistys” voi päätyä hätäsektioon tai kiireelliseen sektioon.

Pidempi palautuminen: Keisarileikkaus vaatii pidempää toipumisaikaa sekä synnyttäjälle että joskus myös vastasyntyneelle, joka syntyy ilman kallon tarpeellista kompressiota, joka taas tulee luonnollisesti alatiesynnytyksessä.

Mitä voit tehdä välttääkseesi käynnistystä?

Jos pakottavaa lääketieteellistä syytä käynnistykselle ei ole, tässä muutama asia, jotka ovat harkitsemisen arvoisia.

Tarkkaile omaa vointiasi ja vauvan liikkumista
Tunne oma kehosi ja luota siihen. Muista myös, että sinulla on oikeus ja mahdollisuus kysyä neuvolassa tai äitiyspoliklinikalla täsmällisiä tarkennuksia: ovatko vauvan liikkeet, sykearvot ja istukan toiminta varmasti kunnossa? Jos kaikki on hyvin, tiheät kontrollit saattavat riittää – eikä kiirettä käynnistää synnytystä silloin ole.

Harjoittele rentoutta ja stressinhallintaa
Korkea stressitaso sekoittaa kehon synnytyksen käynnistymistä ja etenemistä edistävää hormonitoimintaa. Erityisesti Hypnosynnytys -menetelmän tekniikat mielikuva- rentoutus- ja hengitysharjoituksineen edistävät raskauden ja synnytyksen luonnollista kulkua.

Luonnolliset keinot kehon valmistamiseen
Monet äidit kokevat hyötyä lempeistä keinoista, kuten akupunktiosta, osteopatiasta tai lempeästä liikunnasta (esim. jooga tai lantion pyörittely jumppapallon päällä). Tavoitteena on tehostaa verenkiertoa ja auttaa kehoa tasapainoon synnytyksen luonnollista käynnistymistä varten. Vaikka mikään näistä ei käynnistä synnytystä, jos keho ja vauva eivät ole siihen valmiita, moni odottaja kokee saavansa näistä selkeän hyödyn. Kevyet hoidot ja liikunta myös rentouttaa mieltä ja kehoa.

Puhu avoimesti vaihtoehdoistasi ja kyseenalaista
Jos käynnistystä ehdotetaan, kysy perusteluja: Onko välitön vaara sinulle, vauvalle tai molemmille? Voiko tilannetta seurata vielä jonkin aikaa? Mitkä ovat muut vaihtoehdot? Tieto lisää varmuutta, ja jos lääketieteelliset syyt eivät ole kiireellisiä, useimmiten odottaminen on parempi ratkaisu.

Tukiverkon merkitys
Puoliso, doula, kätilö tai ystävä tukevat sinua päätöksenteossa ja auttaa pitämään mielesi rauhallisena. Kun koet olevasi turvassa, kehosi on vastaanottavaisempi luonnolliselle synnytyksen käynnistymiselle.

Muista, että päätös on sinun
Jos käynnistystä ehdotetaan sinulle, sinulla on oikeus kysyä kysymyksiä ja pyytää perusteluita käynnistykselle. Joskus voi olla paikallaan pyytää myös toinen mielipide. Sinulla on aina oikeus tehdä omat valintasi sen suhteen, haluatko vielä odottaa, antaa kehollesi mahdollisuuden käynnistyä itse tai kokeilla muita tukikeinoja ennen lopullista päätöstä käynnistää synnytys. Toki tilanteen ollessa aidosti kiireellinen, kannattaa päätökset tehdä sen mukaisesti, mutta silloinkin sinulla on oikeus saada tietoa käynnistyksen vaikutuksista ja riskeistä ja mahdollisista vaihtoehdoista käynnistykselle.


Hypnosynnytys – vahva työkalu käynnistyksessä

Joskus käynnistys voi olla vääjäämätön ratkaisu. Ja koska käynnistetty synnytys voi olla raju ja etenee usein intensiivisemmin kuin spontaanisti käynnistynyt synnytys, synnyttäjän resilienssi – eli kyky pysyä rauhallisena ja sopeutua yllättäviin tilanteisiin – on ratkaisevan tärkeää.

Hypnosynnytyksen hyödyt käynnistetyssä synnytyksessä

  • Se vahvistaa kykyä hallita voimakkaita tuntemuksia.
    Käynnistyksessä supistukset voivat olla äkillisiä ja rajuja, mutta jos keho ja mieli on harjoitettu pysymään rentona, supistusten intensiteetti ei tunnu yhtä lamaannuttavalta.
  • Se parantaa synnyttäjän joustavuutta.
    Käynnistetty synnytys voi tuoda mukanaan odottamattomia tilanteita. Hypnosynnytyksen harjoittelu auttaa suhtautumaan muutoksiin rauhallisesti ja tekemään tietoisia päätöksiä synnytyksen aikana.
  • Se tukee kehon ja mielen yhteistyötä.
    Vaikka käynnistys on keinotekoinen prosessi, synnyttäjä voi yhä tukea omaa kehoaan hengityksellä, mielikuvilla ja syvärentoutuksella, jolloin keho toimii mahdollisimman harmonisesti ja tehokkaasti synnytyksen edetessä.
  • Se antaa keinoja käsitellä intensiivisiä tuntemuksia ilman pelkoa.
    Koska synteettinen oksitosiini tekee supistuksista voimakkaampia ilman kehon omaa kivunlievitystä, Hypnosynnytyksen avulla opitut rentoutustekniikat auttavat säilyttämään hallinnan tunnetta ja lievittämään jännitystä, joka muuten lisäisi kivun kokemusta.

Tieto on valtaa – myös käynnistyksessä

Tietoinen valmistautuminen tekee synnytyksestä rauhallisemman ja hallitumman, oli sen alku sitten luonnollinen tai lääkkeellisesti käynnistetty. Sinulla on oikeus kysyä, punnita vaihtoehtoja ja käyttää työkaluja, jotka tukevat sinua läpi synnytyksen – Hypnosynnytys voi olla yksi voimakkaimmista keinoista tehdä käynnistetystä synnytyksestä parempi kokemus.

Haluatko lisää vinkkejä ja konkreettisia askeleita positiiviseen synnytyskokemukseen? Lataa TÄYSIN ILMAINEN SYNNYTYSVALMENNUS työkirjani Viisi askelta hyvään synnytyskokemukseen – Ilman synnytystä sabotoivaa synnytyspelkoa ja ota seuraava askel kohti rauhallisempaa odotusaikaa ja voimauttavaa synnytystä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *